Tervetuloa Jyväskylän Puhallinorkesterin sivuille
Jyväskylän Puhallinorkesteri esiintymässä Lahden Konserttitalolla (Sivun kuvat MPK/Asta Ruuskanen)
Jyväskylän Puhallinorkesterista vuoden maanpuolustussoittokunta
Jyväskylän Puhallinorkesteri on valittu vuoden 2009 maanpuolustussoittokunnaksi. Valinta tehtiin Maanpuolustussoittokuntien katselmuksessa Lahdessa lauantaina 10.10. Katselmukseen osallistui yhdeksän suomalaista vapaaehtoissoittokuntaa. Tapahtuman tarkoituksena oli maanpuolustussoittokuntien osaamistason nostaminen ja puhallinmusiikin edistäminen.
Katselmustuomariston puheenjohtaja, puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä luonnehtii vuonna 1961 perustettua Jyväskylän Puhallinorkesteria keski-ikäiseksi ja nuorekkaaksi soittokunnaksi, joka soitti hyvällä kvaliteetillä. Seppälän mukaan orkesteri oli valmistautunut esitykseensä hyvin ja soitossa oli hyvä kamarimusiikillinen ote.
Maanpuolustussoittokuntien katselmukseen ja sen jälkeen järjestettyyn konserttiin osallistui yli 300 vapaaehtoista soittajaa Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Sunnuntain päätöskonsertissa esiintyi suomalaisorkesterin lisäksi vapaaehtoissoittokunnat Virosta (Kaitseliidu Tartu Maleva orkester Popsid) ja Ruotsista (Hemvärnets musikkår Gävle).
Seuraavat esiintymiset